Epävakaa persoonallisuus

Epävakaa persoonallisuus on kansainvälisen lyhenteen mukaan BDP (Borderline personality disorder). Tämä on yleisin kliinisessä hoitotyössä tavatta personallisuushäiriö ja sitä esiintyy kaikissa kulttuureissa. (Toivio – Nordling 2013:164.) Tavallisesti diagnoosi saadaan vasta varhaisaikuisuudessa, sillä alle 16-17 vuotiaille ei aseteta vielä persoonallisuushäiriönimikettä. Ihmisen persoonallisuus vakiintuu pysyvämmäksi vasta iän myötä. (Toivio – Nordling 2013:160.) Epävakaa persoonallisuus voi johtua geneettisistä syistä, mutta myös ympäristötekijöistä kuten turvattomien ja väkivaltaisten kasvuolosuhteiden seurauksesta, sairauksien tai psykososiaalisten esikuvien puutteesta, ym. (Tuntidiat: 5). Häiriö jaetaan eri ryhmään, impulsiiviseen ja rajatilatyyppiin. (Toivio – Nordling 2013:164).

Impulsiivisella tyypillä on oikukas mieliala, hänellä on taipumus toimia hetken mielijohteesta, pysähtymättä harkitsemaan seurauksia. Hänellä on taipumus käyttäytyä riitaisasti ja ajautua ihmissuhdeongelmiin. Hänellä on alttius vihan ja väkivallan purkauksille sekä kyvyttömyys hallita niitä. Häneltä puuttuu pitkäjänteisyys ja on kyvytön ylläpitämään toimintaa joka ei tuota välitöntä mielihyvää. (Toivio – Nordling 2013:165.)

Rajatilatyypille ovat tyypillisiä intensiiviset ihmissuhteet, tunne-elämän epävakaus, tyhjyyden tuntemukset, pelko tulla hylätyksi ja sen voimakas välttämispyrkimys. Hänellä on epävakaa minäkuva, jolloin hän ei kykene kokemaan itseänsä koko ajan yhtenä ja samana persoonana. Tämä voi muun muassa ilmetä halkomisena eli split-defenssinä. Henkilö voi esimerkiksi selittää käyttäytymistään ilmaisuilla kuten, ”en tiedä mikä minuun oikein meni, olin aivan kuin toinen ihminen”. Henkilö kokee, että hänessä on ikään kuin ”hyvä minä” ja ”paha minä”. Tämän epävakaan persoonallisuustyypin kuvaan kuuluu myös alttius itsemurhauhkailuun ja / tai sen yritykseen. Tunnusmerkillistä tälle yksilölle on myös mustavalkoinen ajattelu eli kaikki on joko hyvää tai pahaa. Myös impulsiivinen käyttäytyminen itselleen vahingollisilla alueilla kuten, kemiallisten aineiden käyttö, seksi, tuhlailu, ahmiminen, liikennekäyttäytyminen, ym. on rajatilatyypille ominaista. (Toivio – Nordling 2013: 165.)

Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän henkilön hoito toteutuu yleensä avohoidon kautta kuten poliklinikalla, päiväsairaalassa tai yksityisillä psykoterapiakäynneillä. Tietyissä kriisitilanteissa kuten esimerkiksi välittömässä itsemurha vaarassa olevan henkilön hoidossa on kuitenkin turvauduttava sairaalassa tapahtuvaan hoitoon. (Tuntidiat: 7)

Keskeistä potilaan hoidossa ovat psykoterapeuttiset menetelmät ja kriisien hallinta vaihtoehdot, jolloin potilaan tunteet ovat työskentelyn keskiössä. Näitä voidaan yhdistää myös muihin hoitomuotoihin, kuten ryhmäterapia sekä muut psykososiaaliset auttamismenetelmät esimerkiksi psykoedukaatio joka voidaan toteuttaa potilaan kanssa tai perheterapian yhteydessä sitten, että koko perhe saa riittävät valmiudet potilaan tilanteen ymmärtämiseen, tämä saattaa vähentää perheen sisällä tapahtuvia ristiriitoja. Potilaskohtaisesti edellä mainittuja hoitoja voidaan myös käyttää yhdistelmämenetelmänä lääkehoidon kanssa parempien hoitotulosten saavuttamiseksi. (Käypä hoito suositus- Epävakaa persoonallisuus).

Potilaan näkökulmasta on erittäin tärkeätä, että hän kokee tulleensa ymmärretyksi ja, että hän kokee hoidon hyväntahtoisena. (Tuntidiat: 7). Tämän vuoksi hoitosuhteen laatu ja luottamus luovat pohjan hoidolle ja kuntoutumiselle, jotka peilaavat suoraa siihen miten hyvin terapia potilaaseen vaikuttaa. Hoidon alussa tehdään laaja-alainen riskiarvio potilaan tilanteesta. Potilaan kanssa sovitaan hoidon yksityiskohdista, tavoitteista ja määritellään kriisien hallinta vaihtoehdot. (Käypä hoito suositus- Epävakaa persoonallisuus.) Hoidon tavoitteena voivat olla esimerkiksi itsehillinnän kokemuksen lisääntyminen, tunteiden tunnistaminen, hyväksyminen ja ymmärtäminen tai/ja tuskaisuuden väheneminen, ym. (Tuntidiat: 8).

Potilaan kohtaamisessa on otettava huomioon johdonmukaisuus ja toiminnan selkeys. Hoitohenkilökunnan on oltava luotettava, ennustettava sekä heidän pyrkimys hoitokontaktiin kunnioittava. (Tuntidiat: 11). Tutkimusta epävakaan persoonallisuuden primaaripreventiosta ei ole tehty, mutta vanhempainohjauksella on myönteinen vaikutus siten, että vähentää lasten käytöshäiriöitä ja saattaa vähentää käytöshäiriöiden jatkumisesta myöhemmin aiheutuvia kustannuksia. Epävakaassa persoonallisuushäiriössä osa oireista lievittyvät iän myötä, eikä suurin osa potilaista yli kymmenenvuoden kuluttua enää täytä epävakaan persoonallisuushäiriön kriteereitä. Oireista lievittyvät nopeimmin itsetuhoisuus ja identiteetin häilyvyys. Hitaasti lievittyviä oireita ovat impulsiivisuus ja tunne-elämän ailahtelu. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän nuoren tai nuoren aikuispotilaan impulsiivisuus lievittyy nuoruusiän lopulla iän lisääntymisen myötä. (Käypä hoito suositus- Epävakaa persoonallisuus.) Nuoruusiän rajatilatasoinen häiriö on altis muuttumaan iän myötä kaksisuuntaisen mielialahäiriön tai masennuksen suuntaan, ja 8-10 prosenttia päättyy itsemurhaan. (Toivio – Nordling 2013: 165).

Lähteet

Toivio, Timo – Nordling, Esa 2013. Mielenterveyden psykologia. Helsinki: Edita

Käypä hoito suositus- Epävakaa persoonallisuus. Verkkodokumentti. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50064#s8 >. Luettu 30.8.2017

Tuntidiat 30.8. Persoonallisuushäiriöt - epävakaa persoonallisuus. Näkökulmia auttamiseen. Metropolia AMK.